Minestronekeitto

Minestronekeitto

Kauppalista

  • 400 g Rönkä Naudan jauheliha 10%
  • 150 g Rönkä Naudan kylmäsavurouhe
  • 5-7 dl lihalientä
  • 2 prk tomaattimurskaa
  • 1 prk isoja valkoisia papuja
  • 2 porkkanaa kuutioina
  • 1 sellerinvarsi kuutioina
  • 1 iso sipuli silputtuna
  • 1 tl timjamia
  • 2-3 laakerinlehteä
  • 150 g pastaa esikeitettynä
  • 1 pieni paprika suikaleina
  • 1 pieni kesäkurpitsa paloina
  • Suolaa
  • Pippuria
  • Oliiviöljyä
0

0

Tähteä viidestä

(0 arviota)

Anna arvio

Minestronekeitto

Minestrone on italialainen keitto, joka tunnetaan sen runsaasta kasvissisällöstä ja pastasta. Sen perusraaka-aineita ovat tavallisesti erilaiset vihannekset, kuten sipuli, porkkana, selleri, tomaatti ja papu. Minestrone voi sisältää myös muita kauden vihanneksia, mikä tekee siitä hyvin joustavan reseptin.

Keittoon voidaan lisätä makaronia, spagettia tai muuta pastaa, ja se on yleensä kasvispohjainen. Kuitenkin joissakin versioissa saatetaan käyttää jauhelihaa proteiinilisänä tai lisätä esimerkiksi pekonia tai kinkkua tuomaan lisää makua.

Minestronekeitto on siis hyvin monipuolinen ruoka, jonka tarkka koostumus voi vaihdella alueittain ja vuodenajan mukaan riippuen siitä, mitä vihanneksia on saatavilla!

Valmistusohje:

Aloita ruskistamalla Rönkä Naudan jauheliha pannulla oliiviöljyssä. Mausta jauheliha suolalla ja pippurilla ja aseta kypsennetty jauheliha sivuun odottamaan.

Kuori ja pilko porkkanat sekä sipuli. Hienonna myös selleri sopiviksi paloiksi. Kuumenna kattila keskilämmölle ja lorauta sen pohjalle reilusti oliiviöljyä. Kuullota kasviksia öljyssä 10-15 minuutin ajan kunnes ne ovat hieman pehmenneet ja lisää joukkoon mausteet. Lisää sen jälkeen tomaattimurska, pavut ja lihaliemi, ja kuumenna kiehuvaksi.

Kypsennä keittoa 30-45 minuuttia ja lisää lopuksi esikeitetty pasta (tai keittämätön pasta, mutta lisää keittoon tässä tapauksessa enemmän vettä) sekä jauheliha ja Rönkä Naudan kylmäsavurouhe. Anna keiton kiehahtaa vielä kerran ennen tarjoilua.

Tarjoile tuoreen leivän sekä raastetun parmesaanin kera!

Kokeile myös

Viiden tähden pizzakastike

Älä suotta käytä enää kaupan valmiita pizzakastikkeita! Tämä kastike valmistuu hetkessä ja maistuu uskomattoman hyvältä! Valmista pizzat vieraillesi ja tarkkaile, kuinka moni kysyy kastikkeen alkuperää ;)